Meillä on yhteistä taivalta takana melkein viisi vuotta. Olemme olleet naimisissa, asuneet omassa talossa, nauraneet ja itkeneet yhdessä. Tällä hetkellä minulla on päällimmäisenä mielessä sinun viimeisin tempauksesi. Minä en aivan ymmärrä miksi valintasi ovat sellaisia kuin ovat ja toivoisinkin sinun selittävän minulle muutamia seikkoja.
Mitä sinun päässäsi liikkui, kun vain muutama päivä ennen muuttoa uuteen kaupunkiin päätit sivuuttaa minut ja hypätä itseäsi melkein 20 vuotta nuoremman naisen sänkyyn? Tekikö se sinusta enemmän miehen? Oliko hänellä tarjota jotain enemmän, kuin minulla? Paransiko se itsetuntoasi vai auttoiko se mahdolliseen ikäkriisiisi? Vai onko teidän perheessä vaan yleisesti toimittu näin? Miten pystyit sulkemaan minut mielestäsi vai ajattelitko, että annan kuitenkin anteeksi niinkuin olen tähänkin mennessä tehnyt? Miksei yksi kerta humalassa riittänyt vaan piti vielä selvästä päästä hypätä pukille? Missä vaiheessa minä tulin mieleesi? Olitko pahoillasi siksi, että satutit minua vai siksi, että minä saatankin haluta sinusta viimeinkin eroon?
Valehtelua, pettämistä ja vielä vähän valehtelua. Siitä on meidän parisuhde koottu jo vuosia. Tämäkin kerta oli kuin toisinto yhdestä aiemmasta tapauksesta. Sinä jäät kiinni minulle valehtelusta. Suutut siitä minulle. Lähdet ja jätät minut kuin nallin kalliolle. Petät vähintään yhden naisen kanssa. Tulet takaisin itkemään, anelemaan ja lupailemaan. Minä annan sinulle 'yhden' mahdollisuuden. Ja hetken kuluttua tehdään sama uudelleen. Ja uudelleen.
Olen katsellut sinua eri silmillä viimeisen parin viikon aikana. En enää näe sinua niinkuin ennen. Näen miehen, joka yrittää olla nuorempi kuin onkaan, jonka silmien ympärykset kuitenkin paljastavat todellisen iän. Näen itsekkään ja tunnevammaisen, ymmärtämättömän, miehen, joka kuvittelee että maailma muuttaa pyörimis-suuntaa yhden ihmisen käskystä. Ja ihmettelen suuresti, mitä minä vielä tässä teen.
Kuuntelin taas sinun itkusi ja katteettomat lupauksesi. Olen kuullut ne jo liian monta kertaa. Minä olen sinun elämäsi rakkaus, tämä oli viimeinen kerta, et koskaan enää loukkaa minua näin, et itsekään ymmärrä mikä sinuun meni, olet todella todella pahoillasi ja sitä rataa. Ihmettelen onko sinuun tietämättäsi istutettu joku soitin, joka eron mahdollisuuden tullen alkaa toistaa puhkikulunutta levyään ilman minkäänlaista todellista tunnetta? Vai onko nuo lauseet vain yksinkertaisesti todettu minun kanssani toimiviksi? Anteeksipyytelyä, lupauksia, vähän syyttelyä ja oman pahan mielen ilmaisua, niin lopputulos on taattu. Eukko on ja pysyy.
Tunnen itseni maailman suurimmaksi idiootiksi, kun en tunnu pääsevän sinusta eroon. Ystävät ovat kauniisti vihjailleet jo muutaman vuoden, ettei tämän pelin säännöt tule koskaan muuttumaan -ainoa keino päästä tästä on lopettaa pelaaminen. Kerta toisensa jälkeen minä kuitenkin haluan uskoa sinun valheisiisi ja satutan itseni. Tai ehken enää jaksa välittää? Ihmettelen omaa käytöstänikin suuresti. Annan kohdella itseäni kuin tiskirättiä. Minä nimenomaan sallin sen kohtelun, koska en lähde. Voiko minua pitää jopa osasyyllisenä sinun käytökseesi?
Sinä et rakasta minua, sen ymmärsin eilen. En tiedä välitätkö minusta edes. Pelkäät ehkä eroa, mutta aivan muista syistä kuin minä. Minä oikeasti rakastan sinua ja viihdyn sinun kanssasi. Mutten enää taida pystyä tähän. Olet saanut tilaisuutesi muuttua ja osoittaa tunteesi minua kohtaan, mutta mitään ei ole tapahtunut. Sinun mielestäsi minun tulisi tietenkin antaa vielä tämä yksi mahdollisuus; joko se olisi kymmenennes yksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti